Tällä kertaa Movie Mondayn haasteessa kaivettiin luurankoja kaapista ja haluttiin tietää sellainen elokuva mistä itse tykkää, mutta jota muut eivät näin yleisesti ottaen oikein upota.

Oma valintani on saanut huikeat 6,3 tähteä imdb:ssa; The Quick and the Dead (Nopeat ja kuolleet). En erityisemmin pidä Sharon Stonesta, en eritysemmin pidä Russell Crowesta, enkä erityisemmin pidä Leonardo DiCapriosta ja tietysti nämä kaikki näyttelijät ovat valitsemassani elokuvassa. Jostain syystä kuitenkin pidän heistä kaikista juuri tässä kyseisessä elokuvassa. Toki elokuvan ohjaaja on mainio Sam Raimi, liekö se sitten syynä.

Syy tykkäämiseen saattaa myös löytyä siitä, että harvoin naiset saavat päteviä rooleja länkkäreissä muuna kuin huorina tai vaimoina. Nopeissa ja kuolleissa Stone tylyttää.

Russell on myös yllättävän kuuma tässä.